Moni valmennettavamme kärsi aikaisemmin ns. "Tiedän kyllä, että pitäisi mutta kun en vaan saa aikaiseksi…" -ongelmasta.

Tästä kärsiminen ei tee kenestäkään huonoa ihmistä eikä ole merkki siitä, että puuttuu jokin mystinen “selkäranka” tai on liian heikko “itsekurilihas”.

Kyse on yksinkertaisesti siitä, että arjen tarjottimelle on kertynyt vähän enemmän kuin pystytään hoitamaan (työ, perhe, vastuut, jne.) ja elämäntavoista huolenpitoa ei ole vielä saatu hyvälle mallille.

Tilanne on kaikkea muuta kuin epätoivoinen ja alla olevalla videolla jaan sinulle ilmaiseksi todella simppelin mutta tehokkaan keinon saada oma vireystila ja jaksaminen hyvälle mallille ilman, että se vaatii älyttömiä ponnisteluja.

Heitä video alta pyörimään. Alle viiden minuutin päästä sinulla on onnistumisen avaimet kädessä. 🙂

Katso myös videon alta vielä lisätiedot, olemme mielellämme avuksi. 👍


Kuten videolta selvisi, paljon on siis itsekin tehtävissä ja ylivoimaisesti tärkeintä on saada tekeminen käyntiin: liikettä päivään, ateriarytmiä kuntoon ja unirytmiä paremmaksi.

Toisaalta kuluneina viikkoina moni on hyötynyt tosi paljon siitä, että on palkannut kokeneen ammattilaisen avuksi koska:

👉 Ei tarvitse ihmetellä vaihtoehtojen viidakossa kun saa toimiviksi todetut työkalut ravintoon, liikuntaan ja palautumiseen heti käyttöön ja voi itse keskittyä tekemiseen

👉 Saa omaan projektiin mukaan jonkun ihmisen, jonka kanssa käydä läpi onnistumisia, ylä- ja alamäkiä ja saada vastauksia itseä askarruttaviin kysymyksiin

Olemme rakentaneet yksilövalmennukseen sinua varten kaksi erilaista vaihtoehtoa, ennen päätöstä tarjoamme 100% ilmaisen ja riskittömän konsultaation:

YKSILÖVALMENNUS

yksilövalmennus.jpg

Oikea valinta jos haluat treenata viikottain valmentajan kanssa

✅ Valmennustapaamiset 4 x 60min / kk + ohjelmien päivitykset tarpeen mukaan

✅ Ravinnon, treenin ja palautumisen optimointi sinulle parhaiten sopivaksi

✅ Valmennukset kuntosalillamme Pasilassa, puhelimella, videopuhelulla tai ulkona yhteisesti sovitussa paikassa.

👉 Hinta alkaen 320 €/kk

ETÄVALMENNUS

etävalmennus.jpg

Oikea valinta jos haluat treenata omatoimisesti oman aikataulun mukaan

✅ Valmennustapaamiset 1 x 60min / kk + yhteydenpito, puhelimella, videopuhelulla tai mobiiliapplikaatiolla

✅ Ravinnon, treenin ja palautumisen optimointi sinulle parhaiten sopivaksi

✅ Treenit ja liikunta omatoimisesti omalla ajalla parhaiten sopivalla tavalla

👉 Hinta 197 €/kk


Varaa alta itsellesi 100% RISKITÖN ja ILMAINEN konsultaatiopuhelu.

Täytä lomake alta ja olemme sinuun yhteydessä pikapuoliin. Kartoitetaan parhaiten toimiva vaihtoehto ja laitetaan projekti käyntiin vaikka heti!

HUOM: lomakkeen täyttäminen ei sitouta sinua vielä ostopäätökseen