Onko tuttu fiilis: tiedät, että salitreeni tekisi hyvää mutta kropasta on kasvanut juuret kotisohvaan ja liikkeelle lähteminen on älyttömän vaikeaa? Haluat laittaa itsesi hyvään kuntoon mutta jostain syystä aloittaminen tuntuu mahdottomalta?
Jos on tuttu, ei hätää. Et ole ainoa eikä tilanne ole umpikuja.
Nimittäin, tässä hyviä uutisia: treenimotivaatio ei ole harvojen ja valittujen syntymälahjana saatu ominaisuus. Se on asia, jonka jokainen meistä voi saavuttaa mutta se edellyttää, että teet oikeita asioita.
Mitä nämä oikeat asiat sitten ovat?
Olen itse valmentanut ihmisiä salitreenin parissa jo yli 13 vuotta ja valmennustiimini kanssa olemme auttaneet tuhansia ihmisiä ympärivuotisen tuloksia tuottavan salitreenin saloihin.
Näiden vuosien ja tuhansien valmennettavien kokemuksella voin tiivistää treenimotivaation kulmakivet yhdeksään kohtaan:
✅ Aseta juuri sinulle tärkeä tavoite - Käy läpi itsesi kanssa mitä hyötyä salitreenistä saavutetusta hyvästä kunnosta, vahvasta kropasta ja energisestä mielestä on juuri sinulle? Mitä kaikkea sinulle tärkeää on sen jälkeen mahdollista? Ehkä jaksat paremmin työssä, josta pidät. Energiaa riittää perheelle ja ystävien kanssa. Harrastuksiin ja mielekkäisiin arjen askareisiin riittää virtaa enemmän kuin ennen.
✅ Rakenna rutiinit - Kun salitreenistä tulee sinulle uusi tapa, sinne lähteminen ei ole enää valtaisan ponnistuksen takana vaan tuntuu luontaiselta osalta elämääsi siinä missä suihkussa käyminen. Rutiinien rakentamisessa ainoa asia mistä tulee pitää kiinni on se, että treenejä tulee säännöllisesti. Aloittelijalle ensimmäisen viikot ovat vaikeimpia mutta viikkojen edetessä helpottuu koko ajan.
✅ Kannustavasta ympäristöstä - Erityisesti aloittelijoille on tärkeä etsiä sali, jossa tunnelma ja ilmapiiri on kuin saapuisi toiseen kotiin. En voi puhua jokaisen salin puolesta mutta ainakin meillä Pasilassa vallitsee kulttuuri, jossa kaikenlaiset treenaajat eri lähtökohdista ja tavoitteilla arvostaa jokaisen yksilöllisiä pyrkimyksiä. Jäsenet antavat jokaisen treenata omalla intensiteetillään, pienryhmissä vallitsee todella tsemppaava yhteishenki ja valmentajat auttavat aina kun on kysyttävää.
✅ Seuraa edistymistä - Motivaatio ja itseluottamus eivät synny peilin edessä lausutuista tsemppilauseista. Ne syntyvät kun voit omin silmin nähdä ja tuntea kropassasi, että treenillä ja omilla valinnoilla on vaikutus siihen miltä oma keho näyttää ja tuntuu. Motivaatio treenata kasvaa kun huomaat miten pystyt lisäämään painoja tankoon viikosta toiseen ja kehosi pystyy asioihin, jotka vielä muutama viikko sitten tuntuivat täysin mahdottomilta.
✅ Muista, että voit tehdä asioita vaikka ei huvita - Me pestään hampaat, tehdään 8h työpäivä ja täydennetään veroilmoitus vaikka ei huvita. Samoin on mahdollista kokata aamupala ja käydä 30min kävelyllä vaikka ei huvita. Sinussa on potentiaalia tällaiseen.
✅ Älä aina neuvottele itsesi kanssa - Kun motivaatio on 1/10, älä ala neuvottelemaan itsesi kanssa, että mitä nyt oikein kannattaisi tehdä.. Lähde heti liikkeelle. Jokainen meistä keksii 50 syytä miksi juuri nyt ei pysty lähtemään salille. Laita lenkkarit jalkaan ja lähde kohti salia. Aloittaminen on vaikein vaihe. Älä siis etsi motivaatiota vaan mene salille ja anna motivaation löytää sinut 10 minuutin lämmittelyjen jälkeen.
✅ Suunnittele ja aikatauluta treenit etukäteen - Motivaatio treenata syntyy kun huomaat, että aikaisemmin mahdottomaksi kuvittelemasi säännöllinen treeni onkin yhtäkkiä mahdollista. Epämääräisten “kai sitä jotain salitreenejä voisi kokeilla tässä lähiaikoina…” -aikomusten sijaan laita treeniajat kalenteriin hyvissä ajoin ja kuin ihmeen kaupalla päivät tiivistyvät niin, että treenit tulee tehtyä.
✅ Hanki itselle sopiva treeniohjelma - Tuloksia tuottavan salitreeniohjelman voi rakentaa miljoonalla eri tavalla. Välillä ohjelman teknisiä nyansseja paljon tärkeämpää on valita liikkeet, välineet, toistot, sarjat ja tauot niin, että odotat innolla salille pääsemistä koska treeni on kaiken muun ohella myös todella hauskaa. Toinen tärkeä asia - meidänkin valmennusten kulmakivi - on päivittää ohjelmaa säännöllisesti. Silloin et tympäänny samojen liikkeiden hinkkaamiseen ja kehityskin pysyy jatkuvana.
Siinä kahdeksan tärkeintä.
Muista siis nämä: Motivaatio ei ole harvojen ja valittujen treenihirmujen yksinoikeus vaan asia, johon sinä voit vaikuttaa. Motivaatio ei myöskään ole pysyvä tila vaan tulee ja menee.
Muistathan, että motivaatio ei ole pysyvä tila, vaan se tulee ja menee. Älä lannistu vaan tee oikeita asioita ja haasta itsesi onnistumaan.
Haluatko oppia yllä kerrotut asiat, nauttia treenistä ja saada tuloksia?
Kyllä?
Siinä tapauksessa toimi näin:
👉 Lue tämä sivu loppuun ja tiedät mitä valmennettavamme sanovat meistä.
👉 Täytä lomake ja varaa 100% ILMAINEN ja RISKITÖN konsultaatiotapaaminen valmentajalle.
👉 Aloita Personal Training -yksilövalmennuksessa tai viiden hengen pienryhmätreeneissä.
👉 HUOM: Vapaita paikkoja on juuri nyt erittäin rajoitetusti, joten täytä lomake ja aloitetaan!
Treeniterveisin,
Joni Jaakkola, Optimal Performance Centerin omistaja
Mitä meistä sanotaan?
“Minulle Annan pienryhmätreenit ovat ihan keskeinen tapa pysyä kunnossa kiireisinä aikoina. Kun töitä on paljon, niin ennalta sovitut treenit ovat minulle ainoa toimiva keino päästä salille säännöllisesti.
Annan tyyli on ihan mahtava ja sopii minulle hyvin. Tuntuu siltä, että opin koko ajan lisää treenaamisesta ja samalla itsestäni. Saan hyötyä kannustuksesta ja uskallan yrittää parhaani. Samaan aikaan olen oppinut arvioimaan kokonaiskuormitusta, eli milloin ei kannata painaa 100 lasissa. Lähden treeneistä joka kerta huippuhyvällä mielellä!
Terkuin suuri fanisi.” - Satu
“Olen ollut mukana pienryhmävalmennuksissa jo vuodesta 2015. Annukan valmennuksessa olen ollut nyt kaksi vuotta ja treenit ovat vaihdelleet mukavasti ulkotreeneistä salilla tehtäviin voimatreeneihin.
Pienryhmätreenien etu minulle on selkeästi kalenteriin määritelty treeniaika ja riittävän usein vaihtuva ohjelma. Voimatasoni ovat kehittyneet huimasti ja Annukan avulla olen tehnyt vierailuja myös sinne kuuluisalle epämukavuusalueelle.
Suosittelen pienryhmävalmennusta kaiken tasoisille treenaajille, jotka pystyvät sitoutumaan samaan treeniaikaan joka viikko. Jos on ajatellut kuntosalitreenausta yksinäisenä puurtamisena eikä ole sen takia innostunut aiheesta, pienryhmä saattaa muuttaa mielipiteen.”
Annalla oli selkeä suunnitelma mihin meidän yhteydenpidon aikana oli keskityttävä. Annan rauhallinen, pitkäjänteinen ja tietoon pohjautuva valmentamistyyli toi itselle armollisuutta ja opetti huomaamaan mm. miten itse saattaa nähdä ongelmia siellä missä niitä ei ole.
Käytännössä kiloja rapisi seitsemän, opin hahmottamaan minkä verran ja minkälainen urheilu on nousujohteista ja omalle elämäntilanteelle sopivaa. Tärkein oppi oli kuitenkin se, että lepo ja palautuminen on suunniteltava kalenteriin siinä samassa missä foodpreppaus ja treenitkin!
Annan valmennus sopii kaikille, jotka haluavat minglailla omasta hyvinvoinnista ja sen kulmakivistä ammattilaisen kanssa.” - Anne Pauna
Valmennettaviemme neljä yleisintä ahaa-elämystä:
✅ “Ensimmäistä kertaa on löytynyt sellainen tasapaino itsestäni huolehtimiseen.” - Valmennuksemme yksi tärkeimmistä tavoitteista on antaa jokaiselle tuhti työkalupakki keinoista, joilla pitää itsensä hyvässä kunnossa. Tämä riippumatta siitä mitä aikaa vuodesta eletään, onko kiirettä vai rauhallista ja mikä elämäntilanne kulloinkin on kyseessä. Panostamalla ympäri vuoden tärkeimpiin kivijalkoihin on mahdollista ylläpitää hyvää arjen perusvirettä, virkeää mieltä ja hyvää fyysistä kuntoa toimivassa tasapainossa.
✅ “Olen ymmärtänyt, että enemmän ei ole paremmin vaan usein vähemmän on paremmin.” - Jos haluaa pysyä hyvässä kunnossa ympäri vuoden on tärkeä tehdä asioita oikein ja oikeita asioita. Yleinen väärinymmärrys on se, että liikkumalla lisää, rajummin ja kovempaa, laskemalla kaloreita yhä tarkemmin ja suorittamalla kaikkea mahdollista hyvinvointia saavuttaa parhaat tulokset. Ei. Vain paremmin ja fiksummin tekemällä saa parempia tuloksia.
✅ “En ole enää niin ankara itselleni.” - Moni valmennuksissamme on ymmärtänyt, että niin kauan kuin tekee parhaansa, ei enempää voi siinä hetkessä vaatia. Omasta hyvinvoinnista ja jaksamisesta huolehtiminen ei ole mustavalkoista joko-tai -tekemistä eivätkä asiat hyvinvoinnissa ole jyrkästi oikein tai väärin. Autamme sinua olemaan itsellesi joustavan jämäkkä: osaat tehdä sitkeästi parhaasi mutta samalla ymmärrät inhimilliset rajoitteet eri elämäntilanteissa. Opit muistuttamaan itsellesi, että huomenna on aina uusi päivä tehdä asioita hyvin.
✅ “Täältä saa vastapainoa arkeen ja apua kaikenlaisiin kysymyksiin.” - Monen arki on nykyään kiireistä, passiivista ja vie helposti sivuraiteille terveyden ja hyvinvoinnin polulta. Istumatyötä tekevät tietotyöläiset, hektisessä arjessa elävät perheen isät ja äidit sekä johtotehtävissä työskentelevät päättäjät ja yrittäjät ovat kiitelleet valmennusta kahdesta merkittävästä avusta: 1. Valmennustapaamiset antavat viikkoon tervettä tasapainoa, hetken omaa aikaa ja vastapainoa istumatyön aiheuttamiin ongelmiin. 2. Moni on pitänyt siitä, että on haaste mikä tahansa - ravinto, treeni, palautuminen, arjenhallinta - niihin löydetään yhdessä parhaat mahdolliset vastaukset.
Mitä meidän valmennuksista hyötyy?
“Olen käynyt pienryhmävalmennuksessa Optimal Performancella säännöllisesti syksystä 2019 saakka. Olen tykännyt vaihtuvista ohjelmista, jotka pitävät harjoittelun mielekkäänä. Annukka myös kuuntelee toiveita ohjelman suhteen, ja jokaisen suosikki- (ja inhokki-) liikkeitä on sopivasti mukana.
Minulla on välillä ollut pientä iän tuomaa kremppaa, kuten olkapään tulehdusta tai polvikipuja. Säännöllinen treeni on kuitenkin kuntouttanut näitäkin vammoja, ja Annukka on osannut neuvoa juuri oikeanlaiset liikkeet ja tekniikan, jotta jatkossa vammoja ei syntyisikään.
Valmennusta voin suositella ihan kaikille, iästä ja tasosta riippumatta. Ryhmässä treenaaminen tuo ehdottomasti lisäpotkua verrattuna yksinään puurtamiseen. Tätä tehdään kuitenkin pitkän tähtäimen ajatuksella, että seniorinakin olisi vielä kunnossa. Aion jatkaa ryhmätreenaamista edelleen, toivottavasti Annukan kanssa.” -Katja
“Olen saanut ryhmätreeneistä rytmin treenaukseen, ja motivaation mennä muinakin päivinä treenaamaan.
Treenien myötä niska- ja päänsäryt, sekä hierojan tarve ovat vähentyneet huomattavasti.
Pari kiloa lähti pois siinä sivussa ja kroppa näyttää paremmalta (tosin marraskuu toi ehkä kilot takaisin 🙂)
Ja treeneissä on kivaa!"
Kiitos!“ - Kati
“Suvin vetämä valmennuskerta viikossa on tuonut toivottua rutiinia omaan liikkumiseeni.
Valmennuskertoihin on mukava tulla ilman paineita ja jännitystä. Treenit vedetään sen hetkisen kunnon mukaan pitäen treeni aina mielekkään haastavana ja tehokkaana.
Suvin kanssa olen ymmärtänyt sen että treenatessa ei aina tarvitse puskea henkihieverissä jotta siitä olisi jotakin hyötyä, vaan että treenaaminen voi olla hauskaa ja miellyttävää, ja samalla ihan hemmetin tehokasta.
Suvin valmennus on ammattitaitoista, monipuolista ja laadukasta.” -Ella Berglund
Kenelle meidän valmennus sopii ja kuka saavuttaa tuloksia?
✅ Kaikille perusterveille ihmisille lähtötilanteesta tai treenihistoriasta riippumatta. Ylipaino, vuosien liikkumattomuus, toimistotyön aiheuttama jähmeys tai motivaation puute eivät ole esteenä, päinvastoin: valmennuksessa vuosien aikana kertyneet vaivat on selätetty välillä jopa muutamassa viikossa kun omatoimisesti siihen on mennyt vuosia.
✅ Sinulle, jos mielessäsi on parantaa lihaskuntoa, voimatasoja ja suorituskykyä. Suomeksi nämä tarkoittavat sporttisempaa kroppaa, joka näyttää ja tuntuu vahvalta ja jolla voit tehdä sinulle tärkeitä asioita ja jossa riittää jaksamista arjen ja työn melskeen keskellä.
✅ Sinulle, jos olet kiinnostunut pääsemään eroon jumeista ja jähmeästä kropasta. Treeniohjelmat tuovat voimaa ja lisää suorituskykyä mutta valitsemme liikkeet ja dynaamiset lämmittelyt niin, että liikkuvuutesi paranee, pystyt käyttämään kroppaasi paremmin eri asennoissa ja joka asennossa ei enää tee kipeää.
✅ Sinulle, jos haluat rakentaa kehon, jossa on terveyttä, voimaa, sitkeyttä ja joka sekä tuntuu, että näyttää hyvältä. Saavuttaaksesi tämän olet valmis sitoutumaan pitkäjänteiseen ja säännölliseen tekemiseen ja treenaamaan nousujohteisesti ja fiksusti, tosissaan mutta ei liian vakavasti. 🙂
✅ Jos olet avoimin mielin kiinnostunut vastaanottamaan ammattivalmentajan parhaat treenivinkit, vuosien saatossa timantiksi hiotut treeniohjelmat ja liiketekniikat sekä kiinnostunut treenaamaan kuntosalimme monipuoleisella välinevalikoimalla: salilaitteet, vapaat painot ja kehonpainoharjoittelu.
Valmennettavien ajatuksia meistä:
“Tunnelma on mukavan leppoisa mutta kuitenkin vaativa ja Anna kuuntelee treenattavan toivomuksia ja muokkaa ohjelmaa sen mukaan myös lennossa.
Yllätyin positiivisesti kuinka lyhyt treeniohjelma on, olen aikaisemmalla salilla tottunut monen sivun ohjelmaan. On ollut hienoa huomata kehitystä lyhyenkin ajan sisällä, saada uutta intoa salilla käymiseen sekä energisyyttä arkeen.
Annan kanssa treenaaminen on ollut mukavaa, mutkatonta ja monipuolista ilman kikkailuja mikä käy monelle salilla kävijälle tai aloittelijalle.” - Tuula
"Elia on valmentajana erittäin ammattitaitoinen, tsemppaava ja asiakaslähtöinen. Hän ottaa asiakkaan henkilökohtaiset mieltymykset ja tarpeet huomioon treeniohjelman laatimisessa, jolloin treenaaminen on miellyttävää ja kiinnostus treenaamiseen pysyy yllä.
Ennen salille meno ahdisti juuri näiden ongelmien takia, mutta tällä hetkellä treenaaminen sujuu paremmin kuin osasin edes kuvitella! Eliasta huokuu aito kiinnostus asiakkaan hyvinvoinnista ja saan kysymyksiini aina apua. Suosittelen lämpimästi kaikille kuntotasosta huolimatta!"
- Eweliina Koponen
“Erityisesti olen tykännyt siitä, että Anna ottaa huomioon omat toiveeni, mutta myös tietyt treenaamiseen vaikuttavat haasteet ja on pystynyt aina rakentamaan niiden pohjalta mielekkään ja monipuolisen treenikokonaisuuden.
Järkevästi laaditun salitreenin ansiosta pääsin jatkamaan itselle mieluisaa liikkumista terveydellisistä rajoitteista huolimatta ja voimatasoja on ollut mahdollista kehittää. Enemmän ei todellakaan aina ole enemmän!
Suosittelen Annan valmennusta erityisesti heille, jotka toivovat valmentajalta laaja-alaista ymmärrystä ja näkemystä ihmisen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista.” - Hanna
“Minulla on keho, kroppa! Se kantaa, liikuttaa, jaksaa, iloitsee! Joka kerta vähän enemmän, joka kerta vähän kauemmin.
Olin yli 65-vuotias kun löysin tieni salille. Onneksi Suvi oli siellä ottamassa minut vastaan.
Ensimmäisen tapaamisen jälkeen jokaviikkoinen treffi osaavan Suvin kanssa on viikon aurinkoinen kohokohta!”
- Carita Rosenberg-Wolf
Miksi kannattaa valita juuri meidät?
Moi! Kaiken yllä olevan lisäksi haluan vakuuttaa myös näin Optimal Performance Centerin perustajan ja omistajan ominaisuudessa, että valitessasi meidän tiimistä valmentajan, olet takuuvarmasti hyvissä käsissä.
13 vuoden ajan olen valinnut tiimimme valmentajat erittäin kireän suodattimen läpi. Siksi aloittaessasi meillä valmennuksessa saat avuksesi rautaisen ammattilaisen joka tietää mitä tekee ja osaa olla ihmisten kanssa kaikkien toivoma hyvä tyyppi, jonka kanssa jakaa ylä- ja alamäet.
Täytä alta löytyvä lomake, varaa 100% ILMAINEN ja RISKITÖN konsultaatiotapaaminen valmentajamme kanssa ja laitetaan homma käyntiin!
Joni Jaakkola, Optimal Performance Center, perustaja, toimitusjohtaja ja omistaja
Alta löydät ohjeet ilmoittautumiseen.
Miten pääset mukaan valmennukseen?
Varaa alla olevan lomakkeen avulla itsellesi 100% MAKSUTON ja RISKITÖN konsultaatio. Lomakkeen täyttäminen ei sitouta sinua mihinkään.
✅ Valmennuksissa treenataan 1-2 kertaa viikossa, 60min / treenikerta. Voit liittyä mukaan viiden hengen pienryhmätreeneihin (160-200€/kk) tai Personal training -yksilövalmennukseen (340-1080€/kk)
✅ Maksutapoina käyvät korttimaksu, tilisiirto laskulla sekä Smartum, ePassi, EazyBreak, Tyky-online ja Edenred -liikuntaedut.
✅ Treenit pidetään salillamme Optimal Performance Centerillä osoitteessa Pasilankatu 10, 00240 Helsinki. Paikka sijaitsee Länsi-Pasilan puolella Tripla-ostoskeskuksesta kadun toisella puolella erinomaisten kulkuyhteyksien varrella. Sali on tuoreen uusi, siisti, ruuhkaton ja pesutiloilla, saunalla ja hyvällä ilmastoinnilla varustettu.
Lähetä alla olevalla lomakkeella yhteystietosi meille ja lunastat samalla ilmaisen 30min konsultaation valmentajaltamme kanssa.