Mikä on sinulle paras vaihtoehto?
Meillä jokainen ihminen on yksilö ja haluamme juuri siksi ottaa sinun lähtötilanteesi, tavoitteesi ja arjen resurssit huomioon tarjotessamme parhaiten sopivaa valmennustapaa. Valmennusfilosofiaamme voisi kutsua ihmisläheiseksi ja näyttöön perustuvaksi. Tämä tarkoittaa sitä, että autamme jokaista kohti omia tavoitteitaan niin hyvin kuin suinkin mahdollista, kuitenkin jokaisen päivän kunnon huomioon ottaen. Valmennusmetodimme yhdistävät samaan aikaan sekä tutkittua tietoa että myös kaikkea sitä toimivaksi todettua valmennuskokemusta, jonka olemme lähes 10 vuoden aikana kartuttaneet.
Jotta voisit rauhassa tutustua palveluihimme, klikkaa alta auki kuvauksen perusteella sinulle parhaiten sopiva valmennustapa.
Jos sinusta tuntuu, että päätös on vaikea, voit aina täyttää sivun alareunasta yhteydenottolomakkeen, soitamme sinulle pikapuoliin takaisin ja autamme valitsemaan parhaan.
Valmennuksissamme sinulle luvassa:
✅ 100% riskitön ja ilmainen konsultaatiotapaaminen valmentajamme kanssa enne aloitusta.
✅ Tuloksia tuottavaa ja fiksua treeniä, ammattivalmentajan tuki apuna jokaisessa treenissä.
✅ Uusi, siisti ja ruuhkaton kuntosali vapailla painoilla, toiminnallisen treenin välineillä ja kuntosalilaitteilla.
✅ Valmennusfilosofia, joka perustuu lähes 10 vuoden valmennustyöhön ja tieteellisesti tutkittuun tietoon.
✅ Valmennuspaikka, joka sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien ja muiden palvelujen varrella Länsi-Pasilassa.
Personal Training -yksilövalmennus on paras valinta silloin, jos haluat kaiken - ravinnon, treenin, palautumisen - räätälöidysti juuri sinulle. Lue lisää.
Viiden hengen pienryhmätreenit ovat suosituin valmennusmuotomme jo vuodesta 2015 alkaen. Perusterveille salitreenistä kiinnostuneille. Lue lisää.
Pienryhmätreenit isoille kehoille perustettiin yleisön toiveesta ja osoittautuivat heti supersuosituiksi. Jos painoindeksi on 30 tai enemmän, tervetuloa! Lue lisää.
Pienryhmätreenit voimanostoon on sinulle, jos haluat maksimoida tulokset penkkipunnerruksessa, maastavedossa ja kyykyssä. Lue lisää.
Työhyvinvointivalmennukset 250+ vuosittaisen työyhteisövalmennuksen kokemuksella luennoilla, viikkotreeneillä ja verkkovalmennuksilla. Lue lisää.
Haluatko, että autamme sinua valitsemaan oikein?
Jos valinnanvaikeus pääsi yllättämään tai haluat kysyä tarkempia tietoja, täytä alla oleva lomake ja kerromme mielellämme lisää.
Lomakkeen täyttäminen ei sitouta sinua vielä valmennukseen. Voit myös lähettää sähköpostia osoitteeseen opcenter@optimalperformance.fi tai soittaa aukioloaikoina numeroon 0401835033.
Jotta voit parhaiten päättää sopiiko valmennus sinulle, varaamme 100% ilmaisen ja riskittömän valmennustapaamisen tai testitreenin valmentajamme kanssa.